Mistä on Relevén oppilasnäytökset tehty? - Osa 2: Musiikkimaailman työstäminen

Tanssikoulun oppilasnäytökset rakentuvat monista palikoista. Opettajan tehtävänä on toimia dramaturgina, koreografina, puvustajana ja jonkinlaisena musiikkivelhona, joka osaa valita juuri sopivan musiikin kuhunkin kohtaukseen. Asiaa tietysti helpottaa, jos aiheeksi on valikoitunut jo olemassa oleva baletti- tai tanssiteos, jolloin joku on jo tehnyt nämä valinnat puolestasi! Tällöin puhutaan kuitenkin vanhoista klassikoista (Pähkinänsärkijä, Joutsenlampi, Prinsessa Ruusunen jne.). Mitään toisen henkilön luomaa teosta ei sen sijaan saa koskaan kopioida ilman lupaa!

Relevén Pienet joutsenet joulukuussa 2016, kuva Anni Riikonen.

Mä mistä löytäisin sen laulun? 

Kun oppilasnäytöksen aihe on valittu ja jonkinlainen käsikirjoitusrunko tehty, alkaa armoton musiikkien metsästys. Joskus minulla on ennakkoajatus joistain tietyistä musiikeista, mutta monta kertaa turvaudun puhtaaseen hakuammuntaan. Toisinaan myös sukulaisuussuhteista on apua ja turvaudun veljeni ammatilliseen musiikkitietämykseen lähestymällä häntä omituisin hakuehdoin: "Mikä olisi semmoinen biisi, jossa olisi alussa jotain putkahtelua ja sitten se muuttuisi iloisen railakkaaksi, mutta ei liian nopeaksi? Voisi olla polkka, mutta ei Straussia. Eikä saa kestää enempää kuin kolme minuuttia!"

Nykyisin siunaan kyllä Youtubea ja Spotifyta, jotka ovat helpottaneet huomattavasti tätä urakkaa. Vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussakin me tanssinopettajat kannoimme kassikaupalla cd-levyjä kirjastoista koteihimme ja kuuntelimme niitä sopivia kappaleita etsien. Käytimme kymmeniä tunteja löytääksemme oikeat biisit ja silti joskus tuntui, että lopulta oli vain pakko valita ja tyytyä johonkin, sillä muuten aika olisi yksinkertaisesti loppunut kesken.

Itselleni muodostui pian tietty luottosäveltäjien joukko. Vanha kunnon Dmitri Shostakovitsh (tuttavallisesti vain "Shosta") pelasti pulasta useammankin kerran, samoin Maurice Ravel ja Claude Debussy. Istuin myös monena kesänä Kuhmon Kamarimusiikissa kuuntelemassa konsertteja "sillä korvalla" ja annoin mielikuvituksen lentää. Aina tarttui jotain mukaan!

Voiko tätä käyttää?

Olen aina ollut kovin tarkka musiikin käytön suhteen, mutta vähitellen olen oppinut hölläämään siinäkin asiassa. Minua ärsytti aikanaan liian ilmiselvät valinnat - miksi kaikki soittivat samoja musiikkeja, kun maailma oli täynnä upeita sävellyksiä? En halunnut mennä sieltä, missä aita oli matalin, vaikka tulihan sitäkin joskus tehtyä.

Halusin kasvattaa ja tutustuttaa oppilaitani hyvään musiikkiin. Mutta kuka määrittelee hyvän? Vähitellen aloin pohtia myös kanonisoitujen teosten tärkeyttä. Niin paljon kuin halusinkin välttää "itsestäänselvyyksiä", eikö minun tehtäväni ole kuitenkin tutustuttaa oppilaita myös niihin tuttuihin ja moneen kertaan kuultuihin kappaleisiin? Antaa niihin ehkä jokin uusi vivahde? Voisiko niitä kuulla uusin korvin?

Kummittelu, eli ghosting, on ainakin näyttämötaiteessa tuttu termi ja ilmiö sille, kun esimerkiksi näyttelijän aikaisemmat roolit puskevat läpi katsojan tajuntaan ja hämmentävät uuden roolin vastaanottokokemusta (Marvin Carlson, 2001: The Haunted Stage: The Theatre as Memory Machine). Näyttelijä ei ehkä tunnu uskottavalta vakavassa roolissaan, jos hänet on totuttu näkemään koomisena hahmona. Samanlainen kummittelukokemus voi tulla musiikista, jonka on tottunut kuulemaan tietyssä yhteydessä. Saako sen käyttötarkoitusta ja käyttöyhteyttä muuttaa? Halventaako se tuota musiikkia? Häiritseekö se samastumista uuteen tilanteeseen?

Minulla ei ole mitään valmiita vastauksia, mutta huomaan, että olen alkanut leikitellä musiikkivalinnoilla yhä enemmän. Ja mikä parasta, aina nuo musiikit herättävät keskustelua, kysymyksiä tai kommentointia oppilaiden parissa: "Mikä tämä on? Kenen säveltämä? Missä tämä on kuultu aikaisemmin? Tämä on vähän outo, voiko tällaista tanssia?" Monesti oppilaat reagoivat myös tunteella ja musiikki tuo kyyneleet silmiin. Niinpä näiden kysymysten pohdiskelu ei ole mielestäni turhaa.

Minkä tahtiin Liisa tanssii?

Liisa Ihmemaassa -baletin suhteen lähden liikkeelle aivan puhtaalta pöydältä. Minulle on selvää, että luon äänimaailman omilla valinnoillani, en kenenkään toisen. Mutta miten vältän kaoottisen musiikillisen sillisalaatin? En luultavasti mitenkään, joudun myöntämään, mutta jälleen kerran saatan vedota Ihmemaan kummallisiin lainalaisuuksiin - jos se on mahdotonta, niin se on mahdollista juuri Ihmemaassa. Ihmemaassa saa sekoilla ja kaaos on normaali asiaintila!

Huomaan pian, että minun täytyy luoda itselleni jonkinlaiset suuntaviivat ja kriteerit, jotta pääsen liikkeelle. Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa edustaa, ainakin minulle, englantilaisen lastenkirjallisuuden yhtä merkkiteosta. Sen voi katsoa kuuluvan brittiläisen kirjallisuuden kaanoniin ja edustavan jotain peri-englantilaista nokkeline sanailuineen, teekutsuineen ja miksei hahmoineenkin. Niinpä päätän, että käyttämäni musiikin tulisi myös liittyä jotenkin englantilaisuuteen, joko konkreettisesti tai edes mielikuvien perusteella.

Listaan englantilaisia säveltäjiä ja musiikkia, jolla on perienglantilainen kaiku - ainakin minun korvissani. Mietin elokuvia ja tv-sarjoja, jotka ovat muokanneet käsitystäni englantilaisuudesta. Voiko niiden tunnusmusiikkeja käyttää? Lopuksi mietin vielä omaa suhdettani Englantiin, jossa asuin neljän vuoden ajan opiskellen ja aikuistuen. Miten teen oikeutta englantilaisuudelle, mitä haluan nostaa esiin, mikä on minulle rakasta, mille voin nauraa, mitä en tohdi halventaa?

Saan lopulta aikaan kummallisen kirjon musiikkeja, joista muutama on jotain ihan muuta kuin englantilaista tai edes siihen liittyvää! Ajattelen kuitenkin, että tärkeintä on musiikin soveltuvuus tiettyyn kohtaukseen ja sen tunnelmaan, eksyipä se mitä tietä tahansa valittujen joukkoon. Niinpä esimerkiksi Irvikissa tanssii Vaughan Williamsin The Wasps -teoksen alkusoittoon (ampiaiset ja kissathan nyt ovat ihan sama asia), Tuhatjalkainen mittarimato liikehtii Benjamin Brittenin Soirées Musicalesin Boleron tahtiin, Liisa putoaa kaninkoloon Victoria-sarjan tunnusmusiikin pauhatessa ja teekutsuille käydään Mennyt maailma -sarjan tunnarin tahdissa. Herttakuningatar edustaa barokin aikakautta, joten hänen puutarhassaan kuullaan Händelin musiikkia (Händel toimi Englannin hovisäveltäjänä 1700-luvulla), tosin siellä myös pelataan krokettia Kahden kerroksen väkeä -sarjan musiikin siivittämänä. Ja Kani pomppii Straussin tahdissa, eikä sillä ole mitään tekemistä Englannin kanssa!

Sitten on vielä ainakin yksi yllätys, jota ei voi selittää mitenkään. Kunhan nyt halusin sen sinne! Näettepähän sitten...

Mistä on Relevén oppilasnäytökset tehty? - Osa 1: Aiheenvalinnasta käsikirjoitukseen

Jokaisen tanssikoulun vuotuinen suurponnistus on oppilasnäytösten järjestäminen. Miten luoda toimiva konsepti, miten saavuttaa niin taiteelliset kuin pedagogiset tavoitteet, miten pitää kaikki tyytyväisinä ja oma innostus yllä?  Näin yrittäjänä on myös ajateltava taloudellista puolta: Mikä myy? Mitä on helppo markkinoida ja tuotteistaa?

Tilan asettamat vaatimukset

Relevéssä on vähitellen vakiintunut käytännöksi kaksi näytöskokonaisuutta lukuvuodessa. Joulun alla esiinnymme Joensuun taidemuseon juhlasalissa, jossa tunnelma on intiimi ja kaikki rakennetaan itse katsomoa myöten. Lukuvuoden päätteeksi pääsemme toukokuun lopulla Joensuun kaupunginteatterin suurelle näyttämölle, ikään kuin valmiiseen pöytään (tai valmiille näyttämölle, jossa meitä palvelee myös teatteritekniikka).

Viime syksynä sinetöin linjauksen, että joulunäytökset olisivat enemmän lasten ja nuorten ryhmien esiintymistilaisuuksia taidemuseolla ja tanssinumeroita yhdistäisi vain jokin löyhä teema. Kevätnäytös olisi sitten kaikkien oppilaiden yhteinen projekti ja tuolloin valmistaisimme balettisadun kaupunginteatterin suurelle näyttämölle.

Juonellisen balettisadun toteuttamisessa teatterimainen ympäristö edesauttaa näyttämöllisen illuusion luomista. Yleisö seuraa esitystä tietystä suunnasta ja näyttämö on kuin laatikko, jonka yksi seinä on läpinäkyvä. Valoilla toteutetaan erilaisia tunnelmia, siirtymiä ja tehokeinoja, joiden avulla tarinaa voidaan kuljettaa kohtauksesta toiseen.

Relevén Tuhkimo Joensuun kaupunginteatterissa 28.5.2017

Minkä sadun valitsen?

Viime kesänä ajatukseni alkoivat pyöriä Liisa Ihmemaassa -sadun ympärillä. Lewis Carrolin kirjoittama tarina ei ole koskaan ollut lempikirjojani, ja vaikka se nökötti kirjahyllyssäni lapsuudestani asti, en monen yrittämisen jälkeen koskaan syttynyt lukemaan sitä loppuun. Muutama vuosi sitten taisin nakata kyseisen kirjan johonkin lahjoituskeräykseen, sillä enää sitä ei löydy hyllyistäni. Päätin tarttua härkää sarvista ja lukea viimein tuon tarinan, mutta urakkaa helpottaakseni valitsin netistä löytämäni Tuomas Nevanlinnan suomentaman lyhennetyn version Liisasta.

Sadun valintaan vaikuttaa ennen kaikkea se, miten se sopii Relevén oppilaiden toteutettavaksi. Klassiset 'prinsessa löytää prinssin' -tyyppiset sadut ovat hankalia niin kauan kun meiltä puuttuu se prinssi! Viime keväänä tanssimme Tuhkimo-balettisadun, jossa prinssin rooli tanssittiin en travesti eli nainen esitti miesroolia, mikä onneksi sujui yllättävän hyvin. Parempi kuitenkin olisi, jos tarina ei välttämättä edellyttäisi mieshenkilöitä, mutta tarvittaessa poikaoppilaatkin olisi helposti istutettavissa roolitukseen - toisin sanoen sukupuolella ei olisi tarinan kerronnan kannalta liiemmin merkitystä.

Henkilögalleria saisi muutenkin olla suht laaja, jotta kaikille ryhmille löytyisi esitettävää ja tarinassa tulisi olla tilaa niin solisteille kuin ryhmätansseille. Plussaa olisi, jos voisimme hyödyntää jo olemassa olevaa puvustusta niin pitkälle kuin mahdollista!

Liisa Ihmemaassa alkoi tuntua näiden kriteerien perusteella vahvalta ehdokkaalta tämän kevään balettisaduksi. Itse asiassa minulla ei enää elokuun lopussa muita vaihtoehtoja ollutkaan.

Replika vai oma näkemys? 

Olipa valittu tarina mikä tahansa, on sitä aina muokattava meidän käyttötarkoitukseemme ja samalla katsojaystävälliseen suuntaan. Koska balettisatu välittää tarinaa ilman kertojaa tai vuorosanoja, on mutkia joskus oiottava suoriksi ja varottava eksymistä sivupoluille. Esitys ei myöskään voi olla liian pitkä, jotta se voidaan harjoitella ja esittää kahdesti yhden näytöspäivän aikana, ja jotta pienimmätkin katsojat jaksavat seurata sen loppuun asti.

Niinpä lähtökohtana minulla on itsenäisen teoksen luominen tutun tarinan pohjalta. En halua tehdä kopiota jo aiemmin nähdyistä esityksistä vaan pyrin siihen, että tarina on tunnistettavissa, mutta se ei ole identtinen eikä välttämättä edes muistuta aiempia toteutuksia tai alkuperäistä käsikirjoitusta. Miksi tehdä replika, kun voi kokeilla jotain omaa?

Tästä syystä olenkin visusti varonut katsomasta mitään aiempia balettiversioita tarinasta, joita netti on kuitenkin pullollaan - tosin puolitoista vuotta sitten kävin katsomassa Suomen Kansallisbaletin esittämän Liisa Ihmemassa -baletin (kor. Jorma Elo), mutta senkin olen yrittänyt aktiivisesti unohtaa tämän oman prosessin ajaksi. Edes lapsena nähtyä Disneyn elokuvaa en ole halunnut katsoa uudestaan, saati näitä uudempia Tim Burtonin elokuvia, etten vain alkaisi jäljitellä jo nähtyjä ja tehtyjä versioita.

Käsikirjoituksen kimpussa

Liisa Ihmemaassa -aiheessa minua kiehtoo sen suoma vapaus. Ihmemaassahan voi tulla vastaan mitä tahansa; kaikki on mahdollista tai kerrassaan mahdotonta! Kysymys on oikeastaan vain siitä, kuinka paljon haluan aiheen sisällä revitellä!

Sitten olenkin kiperän ongelman edessä. Miten saada kielelliseen nokkeluuteen perustuva tarina toimimaan ei-verbaalisena tanssisatuna? Miten teen loogisesti mahdottomista tapahtumista helposti seurattavan baletin? Mikä on olennaista, minkä voi muuttaa, minkä voin karsia kokonaan pois?

Askartelen pitkään kaninkoloon putoamisen ja kolon tapahtumien kanssa. Miten toteutamme lukemattomat ovet tai Liisan kasvamisen ja kutistumisen? Keksin monta tapaa, mutta jään miettimään onko näillä loppujen lopuksi tarinan kannalta mitään merkitystä? Onko sillä väliä, miten Liisa pääsee kaninkolosta jatkamaan seikkailuaan? Ovesta vai ikkunasta? Pienenä vai suurena? Pitkitänkö kerrontaa turhaan vai siirrytäänkö eteenpäin?

Niinpä Relevén Liisa ei pähkäile ovien tai avainten kimpussa. Ei hän myöskään syö eikä juo kasvaakseen tai kutistuakseen, vaan pysyy ihan omana itsenään. Ehkä tämä on joillekin pettymys, ehkä jonkun mielestä jopa tylsää, mutta vapaus tehdä tämä ratkaisu tuntuu minusta hyvältä!

Hannan muistiinpanoja

 
Yksi kohtaus on ollut itselleni tärkeää mahduttaa mukaan, nimittäin Liisan kyyneleet. Kun aikoinaan hain baletinopettajan paikkaa Joensuusta ja tulin tutustumaan Pohjois-Karjalan Nuorisoseurojen liitto ry:n balettikouluun, oppilaat harjoittelivat tuolloin Liisa Ihmemaassa -näytöstä. Minä pääsin katsomaan alkeisbalettituntia ja kysäisin tytöiltä mikä heidän roolinsa on. "Myö ollaan Liisan kyyneleitä", he vastasivat. Minusta se kuulosti itkettävän runolliselta ja ihaillen katsoin heidän paneutumistaan tuohon vakavaan tehtäväänsä.

Liisan kyyneleet nähdään siis tälläkin kertaa - aivan erilaisena, mutta aivan yhtä liikuttavan tosissaan tanssittuna kuin kaksitoista vuotta sitten.

Kuka kukin on?

Henkilögalleriassa päädyin säilyttämään kaikki avainhahmot, mutta olen muokannut heistä sellaisia, että he palvelevat tarinaa ja heidät on helppo puvustaa. 

Liisa säilyy luonnollisesti Liisana - neuvokkaana ja uteliaana tyttönä, joka on eksyksissä ja vähän peloissaankin, mutta joka siitä huolimatta jatkaa eteenpäin kummallisuuksien poluilla.

Herttakuningatar on ankara, käskevä ja julma, mutta myös kaunis ja näyttävä ilmestys. Ylpeä, itsekäs ja hieman narsistinen hallitsija kyykyttää surutta alamaisiaan ja näkee itsensä täydellisenä yli-ihmisenä. Tämä kuningatar ei tarvitse rinnalleen kuningasta silottelemaan tietään tai kaunistelemaan epäonnistumisiaan.

Valkea Kani on ylikierroksilla käyvä suorittaja, jonka kiire ei hellitä juostessakaan, ja jonka tulisi aina olla jossain toisaalla tekemässä jotain vielä tärkeämpää - jos vain muistaisi mitä!

Irvikissa on mystinen, hämmentävä ja ilkikurinen tapaus. Tähän olen halunnut keksiä jonkin toteutuksellisen jipon, joka toimisi teatterin lavalla, mutta saa nähdä miten siinä onnistumme...

Hullusta Hatuntekijästä halusin tehdä Pöhkön Peruukkimaakarin. Tämä siksi, että koen Hatuntekijän hahmon ja ulkoisen olemuksen niin ennalta-arvattavaksi ja ikoniseksi, että se olisi pakottanut meidät tiettyihin, jo aiemmin nähtyihin ratkaisuihin. Nyt minulla on vapaat kädet toteuttaa kohtaus, joka ei muistuta sen enempää alkuperäistä kuin Disneynkään kuvastoa. Nähtäväksi jää, onko se sen väärti vai olisiko sittenkin pitänyt pitäytyä perinteisessä hahmossa!

Mukana seikkailee myös Kreivitär, koska meillä on hieno rokokoo-henkinen asu hänelle! Alkuperäisessä sadussa on vähän vastaava hahmo, joka keittelee keitoksiaan ja pitää porsasta vauvanaan, mutta meillä Kreivitär on ainoastaan turhamainen sosiaalinen kiipijä, joka hinkuu seurapiireihin. Samoin kuunaamaiset ja paksut kaksoset Tittelitom ja Tittelityy on korvattu pimumaisilla kaksostytöillä Lolalla ja Lalalla.

Mukana seikkailevat myös flamingot, mutta siilit olen vaihtanut hiiriin, koska meiltä löytyy lukematon määrä söpöjä hiiriasuja! Lisäksi lavalla nähdään mm. Tuhatjalkainen mittarimato, Kärpässienet, Perhoskeijut, Pelikorttisotilaat ja paljon ruusuja.
 

Tarinan kuljetus

Oppilasnäytökset tuppaavat usein olemaan yksittäisten tanssinumeroiden sijoittamista peräjälkeen ja siirtymät jäävät parhaimmillaankin ontuvien aasinsiltojen varaan. Näin myös meillä. Tämä johtuu olosuhteiden pakosta, kun jokaiselle ryhmälle tulee antaa esiintymismahdollisuus, mutta yhteisiä harjoituksia ei päästä pitämään vasta kuin kenraali- tai näyttämöharjoituksissa.

Liisa Ihmemaassa -baletin kohtauksia sitoo yhteen Liisa, kukas muu. Liisa siirtyy kohtauksesta ja tapahtumasta toiseen, mutta joutuu usein tyytymään statistin ja sivustakatsojan rooliin. Silti pyrkimyksenä on kirjoittaa hänet sisään mahdollisimman moneen kohtaukseen aktiiviseksi toimijaksi. Näiden kohtausten valikoituminen on pitkälti kiinni siitä, miten yhteisiä harjoituksia saadaan mahdutettua esiintyjien aikatauluihin. Niin paljon kuin taiteellista kunnianhimoa itsellään olisikin, käytäntö sanelee myös sisältöä. Näillä siis mennään ja pärjätään niin pitkälle kuin mahdollista!

Pieni balettistudio Joen Yössä

Elokuun viimeinen perjantai on vakiintunut joensuulaisen kaupunkifestivaalin Joen Yön ajankohdaksi. Tuolloin taide ja kulttuuri valloittavat Joensuun keskustan kadut, puistot, torin ja joenvarren, ja ihmisiä on liikkeellä sankoin joukoin.

Valmiina lähtöön kohti Taidekeskus Ahjoa!

Tänä vuonna Relevé esiintyi kahdesti, ensin Taidekeskus Ahjon isossa näyttelysalissa ja sitten purkutuomion saaneen PT-talon aulassa. Tämä oli uuden edustusryhmän ensimmäinen esiintyminen ja se sujui ihan hyvin, etenkin kun opettelu- ja harjoitusaikaa on ollut vain pari viikkoa.

Ahjon esiintymisurakan aloittivat ryhmän nuorimmaiset Maija Poppaset-tanssillaan:

Seuraavaksi esiintyivät Perhoset - tämä on tarkoitettu tanssittavaksi varvastossuilla, mutta Ahjon lattia on siihen tarkoitukseen valitettavasti liian liukas:

Vuorossa Hennan esittämä Virginie, joka on saanut innoituksensa Joensuun kaupunginmuseon kokoelmissa olevasta Albert Edelfeltin Virginie-maalauksesta:

Mukana esiintymässä oli myös Noora Oertelin kesällä pitämän nykytanssin tiiviskurssin oppilaita, jotka käyvät normaalisti aikuisbalettitunneillamme (mm. Kristiina, joka kirjoitti aikaisemman postauksen aikuisbalettilaisen kesätreeneistä):

Esiintymisemme päättyi Degas'n ballerinat -nimiseen biisiin, jossa tanssivat kaikki ryhmän jäsenet:

Esiintyessä meillä oli Ahjossa vähän ongelmia äänentoiston kanssa, mutta niistäkin selvittiin, kun oli pakko. Paitsi että volyymin taso ei aina oikein riittänyt, Ahjossa ollut äänentoistolaite luki tikulla olevat musiikit aivan satunnaisessa järjestyksessä, vaikka olin ne numeroinut tiedostonimillä esitysjärjestykseen. Kaiken lisäksi kesken ensimmäisen numeron huomasin, että soimassa oleva Maija Poppasten musiikki olikin leikkaamaton versio, vaikka aivan varmasti olin tallentanut leikatun version tikulle, eikä siinä pitänyt olla mitään muuta. Ennen seuraavaa numeroa vaihdoin varatikkuun, jonka musiikit olivat taas järjestäytyneet eri tavalla, mutta siinä oli onneksi leikkaamattomat versiot. En vielä tänä päivänäkään ymmärrä mistä oli kyse, sillä PT-talossa olevalla tietokoneella musiikkeja toistettaessa tikuilta löytyi vain ja ainoastaan nuo leikatut versiot juurikin numeroimassani järjestyksessä, samoin nyt kotona omalla tietokoneellani asian varmistettuani. Lienee parasta, että panostamme ja investoimme omaan äänentoistolaitteistoon, niin säästymme vastedes hankalilta tilanteilta!

Edustusryhmän tyttöjä ensimmäisen esiintymisen jälkeen Taidekeskus Ahjon tungoksessa

Olin kyllä todella vaikuttunut edustusryhmän tyttöjen sitoutumisesta rooliinsa. Jossain vaiheessa harjoitusperiodia sanoin heille, että aina kun vain on mahdollista, tulisi heidän oma-aloitteisesti harjoitella tansseja keskenään. Niinpä tytöt ovat reippaasti käyneet läpi tansseja yksin ja yhdessä, milloin vain on ollut aikaa ja mahdollisuuksia. Nyt, porukan saapuessa lämmittelyyn vähän tipoittain ja minun kerätessä kamoja kasaan, oli luppoaikaa aluksi jonkin verran. Paikalla olevat tytöt markkeerasivat osuuksiaan ensin itsekseen ja sitten he vetivät harjoituksia yhdessä läpi, aivan oma-aloitteisesti, kuten olin kerran sanonut.

Osa tytöistä harjoittelemassa oma-aloitteisesti ennen muiden saapumista

Omaa harjoittelua

Sama toistui, kun olimme PT-talossa vaihtamassa vaatteita ja käytössä oli pieni vapaa lattia-alue - harjoitukset oli heti pystyssä! Tuolloin jouduin kuitenkin teroittamaan, että vaikka harjoitukset olisi kuinka pienessä tilassa, niitä ei saa koskaan vetää löysästi läpi, koska sellainen jää lihasmuistiin ja esityksestäkin tulee löysä. Ja arvatkaa vaan, välittömästi tytöt ottivat onkeensa, eikä meillä löysäilty enää sen enempää harjoituksissa kuin esiintyessäkään :)

Kaiken kaikkiaan esiintymisistä jäi hyvä mieli, ja mikä parasta, kuvamme pääsi myös Karjalaisen juttuun Joen Yöstä - itse asiassa lehdessä oli yksi kuva ja Karjalaisen verkkosivuilla olevasta kuvagalleriasta löytyi vielä kolme muutakin kuvaa!

Tästä on nyt hyvä lähteä putsaamaan ja hiomaan noita esitysnumeroita: Lisää aksentointia, voimaa, energiaa, detaljeja ja esittävyyttä vielä tarvitaan, mutta ainakin numerot on nyt opeteltu tällä miehityksellä, eikä niihin enää tarvitse tehdä muutoksia (toivon mukaan!). Pohjatyö on siis tehty, ja toki kesätauon jälkeen myös säännöllinen tuntitreenaus alkaa näkyä esitysten tasossa. Seuraavat esiintymiset ovatkin sitten lokakuussa, ja täytyyhän sinnekin pari uutta biisiä työstää...

Yhteinen lämmittely ennen lähtöä esiintymään

Relevé!

Tämä näyttää hauskalta noiden hameiden kanssa :)

Tendut kehiin!

Totista keskittymistä...

Söpöjä!

Tytöt <3

Sielukasta ja herkkää...

Ja tähän loppuun vielä PT-talon veto, jossa esitimme vain Poppaset ja Perhoset:

Kiitos kaikille, jotka olitte mukanamme Joen Yössä!

- Hanna

Balettia koko kesä

Annetaan seuraavaksi aikuisbaletissa käyvän Hanna H:n kertoa balettikesästään:

Kevätlukukauden lähestyessä loppuaan minua alkoi ahdistaa tuleva kesätauko baletista. Kevätnäytösharjoitusten vielä pyöriessä murehdin jo tuntien loppumista ja intensiivisen harjoittelun päättymistä. Toisaalta loma on hyvää aikaa ladata akkuja ja harrastaa jotain aivan muuta; tykkään liikkua luonnossa ja pyöräillä ja ajattelin, että ehkä on hyvä välillä keskittyä niihin ja antaa omalle kropalle toisenlaisia haasteita. Toisaalta ajatuksissa häilyi pelko jalka- ja selkäsäryistä, jotka yleensä saan riesakseni pari viikkoa balettitreenien päättymisen jälkeen. Kuinka tasapainotella lepäämisen ja treenien kanssa? Olisiko sittenkin mahdollista treenata balettia kesälläkin, edes vähän? Toki oli luvassa kesän tiiviskurssit baletista ja nykytanssista, joihin ilmoittauduin, vaikka tiesin, etten töiden takia ihan kaikille tunneille pääsisikään. Kun on tehnyt aina syksyn ja kevään kovasti töitä sen eteen, että on edistynyt jossain, ei halua kovan työn menevän hukkaan. Jonain päivänä pukuhuoneessa sanoin ajatukseni ääneen ja Kristiina sanoi heti, että hän haaveilee myös balettiharjoituksista kesäksi. Pitäisikö meidän aina yöllä hiipiä salaa Relevéhen ja pitää omat treenit pimeässä?

No ei onneksi tarvinnut. Kysyimme Hannalta asiasta ja teimme kaikkia osapuolia hyödyttävän diilin. Saimme salin avaimet käteen ja koko kesäksi salin käyttöömme silloin, kun siellä ei ole muuta toimintaa! Aivan mahtavaa! Sitten aloitimmekin innosta kihisten omien sarjojen suunnittelun ja sopivien musiikkien etsimisen. Youtubesta etsittiin silmät kovana keskilattiasarjoja ja kärkitossuharjoituksia. Tarkoitushan oli tietysti kehittyä siinä ja tässä ja tuossa, eli siis lähinnä kaikessa. Kun palaisimme syksyllä tunneille, olisimme notkeampia ja nopeampia ja kärkitossutyöskentelymme olisi aivan omaa luokkaansa. Kahdestaan harjoittelun lähtökohdat olivat siinä mielessä hyvät, että olemme tanssijoina aika saman tasoisia. Kristiina on toki tanssinut jo nuorena ja notkeudessa meitä on yhtä järkevää verrata kuin kuminauhaa ja rautakankea, minä olen se jälkimmäinen, mutta muuten työskentelymme on samalla tasolla. Olemme molemmat innokkaita oppimaan ja jaksamme yrittää uudestaan ja uudestaan ja kannustamme toisiamme.

 

Kuinkas kaikki sitten menikään? Noh, ensinnäkin toimivien sarjojen tekeminen on tosi vaikeaa. Kummin päin opettajat oikein tekevät sen? Pitäisikö ensin valita musiikki ja rakentaa sarja sitten sen pohjalta? Meillä oli joitakin sarjoja valmiina ja joitakin keksimme lennosta. Monesti kävi niin, että etsiessämme meitä molempia miellyttävää musiikkia olimme ehtineet tehdä sarjan jo seitsemän kertaa markkeeraten, ennen kuin sopiva kappale löytyi. Huh huh. Saimme kuitenkin monta toimivaa harjoitusta kasaan! Kesäloman alussa tilaamiani uusia kärkitossuja odotin postista sormet ja varpaat innosta syyhyten. Paketti tuli, mutta lähettäjä oli laittanut pakettiin väärän kokoiset tossut! Yääää, kuinka näin voi käydä!? Kesä kului koko ajan ja jouduin laittamaan takaisin jalkaani jo kerran hyllyttämäni, oksalakalla jo kahdesti korjaillut vanhat tossut, jotka ovat lähempänä aamutossuja, kuin kärkitossuja. Yhdessä tekemämme sukkahousutilauskin käväisi jostain syystä ensin Kanadassa, ennen kuin saapui meille. Noh, onneksi oikeat tossutkin saapuivat aikanaan ja istuivat jalkaan täydellisesti.

Vaikka yhdessä harjoittelu oli jollain tavalla rennompaa, kuin opettajan vetämällä tunnilla, olimme silti tunnollisia puurtajia. Pidimme kiinni balettitunnin perinteisestä rakenteesta ja teimme aina kunnon alkulämmittelyt ja siirryimme tankosarjojen kautta keskilattialle. Aika paljon teimme myös tankosarjoja keskilattialla ja vaikka minusta ei, jostain kumman syystä, näiden kahden kuukauden aikana prima ballerinaa tullutkaan, niin tasapaino ja kehonhallinta kyllä kehittyivät. Kunto kehittyi myös, koska emme paljoa pitäneet taukoja sarjojen välissä, vaan ahmimme aina yhdelle kerralle niin paljon tekemistä, kuin vain keksimme. Yritimme ja erehdyimme monta kertaa, emmekä lannistuneet epäonnistumisista. Saman mentaliteetin haluan säilyttää syksylläkin; teen tätä itseäni varten, omat epäonnistumiset tai toisten osaaminen eivät ole minulta pois, vaan ne vievät eteenpäin.

Omaan tahtiin treenaamisessa oli hyvää sekin, että kelloa ei tarvinnut tarkkailla. Aina ehti tehdä sen, mitä halusi. Kunnon venyttelytkin ehti tehdä salilla. Venytellessä oli hyvää aikaa jutella ja tutustua paremmin; meillä onkin Kristiinan kanssa yllättävän paljon muutakin yhteistä, kuin ikä! Olemme molemmat asuneet mm. Kiinassa ja kokemuksia vertaillessa venyttely kävi kivuttomammin. Kotiin lähtiessä teki aina mieli kiinalaista ruokaa... Kesä kului hurjan nopeasti. Paljon ehdittiin, mutta paljon ideoita jäi vielä varastoon.Yhteisten treenien loppuminen tuntui hieman haikealta, mutta toisaalta ohjatuille tunneille palaaminen ja kaikkien tuttujen näkeminen tauon jälkeen tuntuu mukavalta. Syksyltä en odota enää salamakehitystä, enkä kurkottele liian korkealle. Odotan kuitenkin haasteita, yhdessä tekemistä ja inspiroivia tunteja. Jos jonkin realistisen tavoitteen haluan itselleni asettaa, niin se on saada omaan tekemiseen lisää tanssillisuutta ja ilmaisua.

Kiitos Kristiinalle huipusta balettikesästä! Kiitos Hannalle tästä mahdollisuudesta! Ihanaa syksyn alkua kaikille pienille ja isoille ballerinoille! Nähdään Relevéssä!

Terkuin,

Hanna H.

(kuvat ovat Hanna H:n ja Kristiinan ottamia)

Kun aikuiset eivät malta pysyä pois balettisalista - edes kesällä

Annetaanpa puheenvuoro Relevén aikuisbaletissa käyvälle Kristiinalle:

Kun balettikärpänen puraisee, niin kesälläkään ei malta levätä. Saimme Hanna H.:n kanssa mahdollisuuden vuokrata Relevén salia kesän ajaksi ja jatkaa treenaamista läpi kesän. Hyvin me on käytykin, pari kolme kertaa joka viikko. Ja mitä tavoitteita kesälle oli: hurjasti lisää notkeutta, sujuvia tuplapiruetteja ja fouetté-piruetteja, siistejä piruetteja kärkitossuilla ja taivaisiin nousevia developpéita. Täytyy sanoa, että tavoitteet olivat vähintäänkin kunnianhimoisia. Developpé à la seconde nousee ehkä viisi senttiä korkeammalle kuin keväällä ja jokaisella treenikerralla muutama tuplapiruetti onnistuu. Fouettéita ei ole edes ehditty kokeilla ja kärjillä tehdyt piruetit muistuttavat enemmän bambia jäillä…

Ehkä ojennus voi kovalla harjoittelulla parantua vielä näin aikuisenakin?

Mutta kyllä me jotain opittiin! Ensimmäinen opetus oli se, miten paljon aikaa, vaivaa ja mielikuvitusta vaaditaan, että tunnille saadaan keksittyä sarjat ja niihin sopivat musiikit. Työkaluiksi omat ideat, Youtube ja Spotify. Ja miten vaikeaa on kirjoittaa sarjat ylös, onko näihin olemassa joku järjestelmä jota opetetaan baletinopettajakouluissa?? Pikkuhiljaa, viikko viikolta meidän sarjoissa alkoi olla jotain järkeä ja musiikit löytyivät ilman hakemista. Ja se tankosarjan vaikea frappé sarja, joka kopioitiin suoraan Youtubesta – ensimmäisen kerran jälkeen olimme luovuttaa, kun jalat eivät liikkuneet tarpeeksi nopeaan tahtiin. Sitkeän harjoittelun jälkeen se näin elokuussa sujuu kuin vettä vain! (ja tuntuu oikeastaan aika helpolta, olikohan se oikeasti niin vaikea?).

Arvelisin, että balettisarjojen muistiinpanojen tekemiseen on joku parempikin keino. Helpottaisi, jos edes muistaisin kaikkien liikkeiden nimet!

Hyvä puoli keskenään treenaamisessa oli, että kaikkia haastavia juttuja pystyi harjoittelemaan niin monta kertaa kuin halusi. Ja se, että kahden tunnin aikana ehti tehdä kaiken mahdollisen: tangossa, keskellä, hyppyjä, piruetteja, kärjillä, you name it. Paitsi variaatioita ei ehditty, niihin me siirrytään vasta viimeisellä viikolla :D. Kärkitossutyöskentelyyn on saanut lisää varmuutta, kun toistoa tulee enemmän. Huonona puolena taas on se, että sarjat tulee tehtyä ehkä 85-prosenttisella teholla, kun Hanna-open valvova silmä ei ole paikalla. Ja vähän jännittää myös, mitä kaikkia virheasentoja on kesän aikana tullut, kun kukaan ei ole ollut korjaamassa.

Tutu päällä olokin on ylväämpi!

Lähipiirin mielestä hyvä puoli kesäharjoituksissa on ollut, että höpisen kaikki balettijuttuni jossain muualla kuin kotona. Venyttelyjen aikana on hyvin ehditty vaihtaa kuulumiset, keskustella uusien kärkitossujen hankinnasta ja eri balettityylien eroista.

Uudet ihanat tossut, Capezio Tiffany 126.

Jos et ole vielä käyttänyt Youtubea harjoittelun apuna – kannattaa aloittaa! Jos haluat treenata valmiiden tanko- tai keskilattiasarjojen kanssa tai harjoitella esim. parempaa aukikiertoa, piruetteja tai tyylikkäämpiä arabeskejä, seuraa Kathryn Morgania. Vaganova Academy exams –haulla puolestaan löytyy Vaganova-tekniikan sarjoja kaikilta luokka-asteelta. Me on esimerkiksi käytetty kesätreeneissä luokkien 2 ja 3 kärkitossuosuuksia. Youtubesta löytyy myös monta hyvää videota nilkkojen vahvistamiseksi. Toiveena olisi ollut tehdä kesän aikana Pizzicato-variaatio, mutta ballonnéet eivät vielä sujuneet (kohdassa 1:24). Ehkä nilkat ovat tarpeeksi vahvat ensi kesänä?

 

Suurkiitos treenikaveri Hannalle kesästä! Kesä olisi ollut paljon tylsempi ja laiskempi ilman sinua.

- Kristiina  

@joenkristiina    





(kaikki kuvat Kristiinan ja Hanna H:n ottamia)

Varaslähtö syksyyn!

Pienen balettistudion upouusi edustus- ja kilparyhmä EDU aloitti treenikautensa kuluneen viikon maanantaina. Ja mikä ihana ryhmä tämä onkaan! Asenne on kohdillaan ja intoa riittää - nyt minun pitääkin vain osata ruokkia sitä intoa sopivilla annoksilla haasteita ja porkkanoita :)

Relevén edustusryhmäläisiä heinäkuussa 2016, kun ihan koko joukkue ei ollut vielä kasassa

Tanssijat ryhmään valittiin puhtaasti heidän oman motivaationsa, innostuksensa ja sitoutumishalunsa perusteella. Koska kaikki valitut tytöt ovat Relevén omia oppilaita, tunsin heidät jo ennestään ja tiesin heidän potentiaalinsa tanssijoina ja tanssioppilaina. Karsintoja ei näin ollen tarvittu, vaan kaikki halukkaat pääsivät mukaan. Tietysti, jos joku ulkopuolinen olisi halunnut ryhmään, minun olisi pitänyt arvioida hänen taitotasonsa ja soveltuvuutensa jonkinlaisen näytetunnin muodossa, mutta nyt sellainen ei ollut tarpeen.

Ainoa ennakkotehtävä ryhmään pääsyn edellytyksenä oli kirjoittaa lyhyt essee aiheesta "Minä tanssijana". Ja ette ikinä usko, miten ihania ja koskettavia ja hauskojakin ajatuksia näistä kirjoitelmista löytyi! Tytöt kertoivat omasta tanssitaustastaan ja siitä, mikä heitä tanssissa innostaa. He pohtivat myös omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan ja miettivät omia tavoitteitaan tanssijoina.

Oli myös herkullista huomata, miten eri tyyleillä he kirjoitustehtävää käsittelivät :) Toisilla oli hyvin asiapitoinen ja jämpti selvitys aiheesta, ja toiset avasivat sisintään niin, että luin tekstejä tippa linssissä. Esseitä lukiessa vain vahvistui se tunne, että tämän ryhmän ehdoton vahvuus on sen moninaisuudessa: ikähaitari on 12-vuotiaasta 19-vuotiaaseen, toiset ovat harrastaneet balettia 3-vuotiaasta alkaen ja jollakin on balettiopintoja takanaan vasta 2-3 vuotta, ja mukaan mahtuu niin ujompia ja herkempiä kuin reippaita ja ulospäin suuntautuneitakin. Kaikille on kuitenkin oma paikkansa ryhmässä ja jokaisen persoonallisuus tekee ryhmästä ainutlaatuisen.

Ensimmäinen yhteinen balettitunti

 

PBT - Erilaista treeniä

Tällä ja ensi viikolla meillä on siis meneillään edustusryhmän orientoitumisjakso, jonka aikana tutustumme toisiimme ja harjoittelemme ohjelmistoa jo pian koittavaa ensiesiintymistämme varten (Joen Yö perjantaina 26.8.2016). Tämän lisäksi olemme kokeilleet aivan uutta harjoitustekniikkaa, johon perehdyin kesän aikana.

Kyseessä on Progressing Ballet Technique, jonka on kehittänyt australialainen balettipedagogi Marie Walton-Mahon. Ohjelman avulla vahvistetaan tanssijan keskivartaloa ja aukikiertoa, kehitetään ja hyödynnetään lihasmuistia ja harjoitetaan vartalon linjauksia. Kaikki tämä tehdään hyödyntäen jumppapalloa ja -kuminauhaa. Tekniikka vaikutti todella lupaavalta, enkä olisi millään malttanut odottaa, että pääsen kokeilemaan sitä ihan käytännössä oppilaiden kanssa!

Ensimmäinen PBT-tunti, ja vuorossa on painonsiirto-harjoitus mm. glissadea varten

En ihan tarkkaan edes tiennyt, mitä odottaa PBT-treeneiltä. Kuinka oppilaat siihen suhtautuisivat? Olisimmeko heti nenällämme pallojen kanssa? Karkailisivatko pallot ja lopputuloksena olisi vain hysteeristä hihitystä?

Vartalon tulee olla kannatettuna ja syvät vatsalihakset aktivoituna, jotta liikkeet onnistuvat

Niinpä olin aivan äimänä, kun tytöt suhtautuivat PBT-harjoituksiin ihailtavalla hartaudella ja keskittymisellä, ja jo heti ensimmäisellä tunnilla saatoin nähdä, kuinka oikeat lihakset aktivoituivat ja harjoitukset tuottivat tulosta. Toki olemme vasta alkumetreillä, mutta jos kolmen harjoituskerran jälkeen treeni tuntuu jo näin lupaavalta, odotan jännittyneenä tuloksia muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen :)

Hienoa keskittymistä tytöiltä!

Olen tästä metodista niin innoissani, että päätin ilmoittautua Lontoossa järjestettävään PBT-koulutukseen tammikuun alussa 2017! Olkoon se syntymäpäivälahjani, kun täytän 50 vuotta tammikuussa - vierivä kivi ei nääs sammaloidu, eikä myöskään jumppapallon päältä kierivä baletinope :D

Ohessa vielä pieni videokooste joistakin viikolla tekemistämme harjoituksista, jos kiinnostaa katsoa!

Samalla tuli videoitua myös tankoharjoitusten alkua :)

Huomenna jatkamme taas harjoituksia! Mukavaa sunnuntaita ja intoa alkavaan viikkoon kaikille!

- Hanna -

Jäähyväiset Pikku-Rellulle

 

Kaksi viikkoa sitten jätimme jäähyväiset balettikoulumme ihka ensimmäiselle studiolle, Pikku-Relevélle. Pikku-Relevé löytyi Joensuun keskustasta, kävelykadun varrelta, ja siinä oli kaksi näyteikkunaa. Se oli nimensä mukaisesti pieni, mutta valoisa (no, ainakin valoisaan aikaan!) ja sen vuokra oli sijaintiinsa nähden ihan kohtuullinen.

Pikku-Relevé, eli Pikku-Rellu

Ensimmäisen toimintavuoden jälkeen Pieni balettistudio Relevén oppilasmäärä tuplaantui, emmekä mahtuneet enää yhteen pikkuruiseen studioon. Oli pakko alkaa etsiä uusia tiloja. Onni suosi meitä ja löysimme isomman studion, jonka yhteyteen saimme myös erillisen pukuvaraston sangen huomattavaksi karttuneelle puvustollemme.

Pikku-Relevéssä tanssittiin kuitenkin edelleen satu-, esi- ja alkeisbalettitunteja, kun taasen isommassa Demi Relevéssä pidettiin koululaisten, nuorten ja aikuisten tunnit.

Esibalettitunti Pikku-Relevéssä: pienissä ryhmissä mahtuu tanssimaan pienessäkin tilassa! Mukana oli myös apuope Yagmur, joka opetteli samalla suomen kieltä itselleen mieluisimmalla tavalla! (Kuva: Anni Riikonen)

Tänä keväänä tulikin sitten aika arvioida kahden tilan ylläpidon mielekkyys. Pikku-Relevén käyttöaste oli loppujen lopuksi aika pieni, sillä lasten tanssitunteja oli neljänä iltana viikossa vain muutaman tunnin verran ja lauantaisinkin vain pari tuntia. Kesäisin tilassa ei ollut opetusta ollenkaan. Minulle ei ole tähän mennessä jäänyt lainkaan tuloja balettikoulun pyörittämisestä, vaikka olen opettanut kuutena päivänä viikossa 4-5 tuntia päivässä, joten kuluja oli pakko karsia, jos aion tästä jotain elantoakin saada!

Tyhjä tila, josta joustolattia on purettu, väliseinä kaadettu, tila siivottu ja jäljet pyyhitty.
Hannan viimeinen nojailu Herra Pylvääseen!

Mutta voi, miten haikeaa oli luopua tuosta ensimmäisestä 'lapsesta'... Tuo tila oli alkusysäys koko balettikoululle, sillä ilman sen löytymistä ei olisi koko Relevétä!

Laskin koulua perustaessani, että keskeisellä sijainnilla ja näyteikkunoilla uusi balettikoulu saisi nopeasti näkyvyyttä ilman hintavia mainoskampanjoita. Yllättävää kuitenkin oli, että baletti nousi niin äkkiä näkyväksi ja tunnistettavaksi Joensuussa - ikään kuin harrastus olisi tähän asti ollut jokin harvojen hämyinen underground-juttu, ja nyt se olikin tullut ulos kaapista ja astunut auringonvaloon. Yhtäkkiä tuntui, että kaikki tiesivät Joensuussa kävelykadulla olevan pienen balettistudion!

Panostamalla näyteikkunaan sain nopeasti uusia oppilaita, sillä kauniit puvut vetivät puoleensa niin pieniä kuin isompiakin ballerinan alkuja!

Tilassa oli myös hyvä pitää juhlia ja tapahtumia. Ennen balettikoulun avaamista kutsuin entisiä oppilaita tutustumiskäynnille kutsuvierasiltoihin, järjestimme oppilas- ja vanhempainiltoja, näytösmeikkikursseja, yleisölle avoimia näytetunteja, sekä olimme yhtenä etappina naisyrittäjien katusuunnistuksessa, ja kesällä 2014 pidin juhlat 20-vuotisen virallisen opettajaurani kunniaksi (laskettuna valmistumisestani). Näin teimme toiminnastamme mahdollisimman avointa ja ihmiset myös rohkaistuivat poikkeamaan studiolla päiväsaikaan ohikulkiessaan, joten olimme ihan oikeasti osana Joensuun katukuvaa.

Pikku-Relevé valmiina viihdyttämään ja vastaanottamaan vieraita

Ja tulihan sitä väkeä!

Kesälläkin porukka tykkää kokoontua!

Tilaa kaikista parhaiten hyödyntävä tapahtuma oli kuitenkin Tanssiva näyteikkuna. Ehdimme järjestää sen kahtena peräkkäisenä vuonna kaupungin Joulunavauksen yhteydessä ja siitä tuli aivan mahtava! Ideana oli, että tanssimme sisällä studiossa ja yleisö voi seurata meitä kadulta näyteikkunoiden läpi. Yleisölle oli tarjolla kuumaa glögiä ja pipareita, ja roudasimme ulos kadulle joitakin tuoleja ja penkkejä huonojalkaisimmille katsojille.

Tanssiva näyteikkuna, jossa balettituntiosuus menossa (Kuva: Anni Riikonen)

Pidimme perinteisen alkulämmittelyn tangossa, jonka jälkeen seurasi avoimet pukuharjoitukset tulevan oppilasnäytöksen ohjelmistosta. Tämä toimi samalla ikään kuin ruokahalun herättäjänä, kun ihmiset näkivät otteita tulevasta näytöksestä, mutta kaikki ei ollut vielä aivan valmista. Tulevat näytökset myytiinkin nopeasti loppuun!

Lumikuningattaren pukuharjoitukset 2015

Itämaisen tanssin pukuharjoitukset 2014

 
















Tapahtumassa näyteikkuna oli koristeltu talviseksi, mutta siten, ettei se häirinnyt tanssien seuraamista. Tunnelma oli jännän mystinen ja kyläyhteisömäinen - joku sanoi, että siinä kiteytyi satukirjamainen joulun tunnelma ja yhteenkuuluvuus, ja toisen mielestä oli kuin olisi katsellut elävää nukkekotia... Yleisöä kertyi ensimmäisenä vuonna noin 60-70 henkeä, mutta seuraavana vuonna sekosimme jo laskuissa, sillä sen verran yli sadan hengen mentiin!

Alkeisbaletti ja Kuutamoluistelijat 2014 (Kuva: Anni Riikonen)

Viime kesänä hyödynsin studiota mainiona liikepaikkana ja pidin siinä pop up -tyyppistä Pientä balettikauppaa. Se oli taas omanlaisensa kokemus ja parasta siinä oli varmaankin se, että tuli heti tutuiksi uusienkin oppilaiden ja heidän vanhempiensa kanssa, kun he tulivat hankkimaan balettivermeensä kaupasta.

Pieni balettikauppa kesällä 2015

Oli hauskaa tilata pukuja ja hameita ja arvailla, mikä tekisi kauppansa ja mikä ei! Huomasin, että aika varovaisia nuoriso ja aikuiset ovat treenipukeutumisessaan, sillä turvalliset mallit ja värit tekivät kauppansa, mutta mikään vähääkin erikoisempi tai poikkeavampi jätettiin kauppaan :) Lapsille sen sijaan olisi kelvannut vaikka mimmoinen värien ja tyylien iloittelu, sillä perinteisen vaaleanpunaisen lisäksi he hyväksyivät myös muita vaihtoehtoja, kunhan niissä löytyi bling-blingiä tai muuta twistiä!

Pieni balettikauppa Pikku-Relevéssä

Tässä oli omia muisteluitani Pikku-Rellusta tilana. Monenlaisia hetkiä on mahtunut noiden seinien sisälle - onko sinulla jokin muisto, jonka haluaisit jakaa Pikku-Relevén ajalta? Tai heräsikö sinulle muistoja jostain muusta balettistudiosta - mikä on tilan merkitys, kuinka paljon siitä imee itseensä? Sana on vapaa kommentoida!

- Hanna -